L I N T U P Ä I V Ä K I R J A / B I R D D I A R Y 2 0 2 3 - 2 0 2 4
Videokooste 12:44min lintupäiväkirjan päivien puolituntiset kiteytettynä. / Video compilation 12:44min of each day’s half-hours of the bird diary.
Olen jo useamman vuoden pohtinut suhdettamme muunlajisiin eläimiin. Kuvataiteen tohtorin tutkinnon ensimmäinen taiteellinen osioni koostui kahdesta teoksesta; Lintupäiväkirjasta ja eläinten itsetuntemusta ja arvoa pohtivasta teoksesta Kaiken mitta. Lintupäiväkirja on seurausta toisesta työprosessista, jossa pyrin tukemaan lintujen mahdollisuuksia pesiä 3-D printtaamalla niille pesäaihioita. Tämän työskentelyn myötä huomasin, etten tiedä ketä oikeastaan yritän auttaa. Totesin, että ainut mahdollisuus edetä, on yrittää tutustua elinpiirinsä kanssani jakaviin lintuihin, ei yleisesti lintuihin, lintulajeihin, kirjoissa ja verkossa, televisiossa tai äänitteillä. Minun oli päästävä lähelle näitä lintuja. Halusin ystävystyä niiden kanssa ja pyrkiä ymmärtämään niitä, jotta voisin yrittää olla avuksi. Tästä ystävystymisyrityksestä tuli taiteellisen osioni teos, kun taas lintujen pesintää työstävä työskentely osoittautui vain välttämättömäksi vaiheeksi matkalla löytää jotain oleellisempaa ihmisten ja eläinten suhteesta.
Rakensin vanerista eräänlaisen veistoksellisen valepuvun, ”lintukopin”, jossa seistessäni minusta tulee ulos vain käsi, jossa tarjoan linnuille ruokaa ja odotan niiden tulevan luokseni. Olin lukenut tutkijoiden piiloutuvan erilaisiin valeasuihin päästäkseen lähelle eläimiä ja päätin tehdä omanlaiseni version. Ymmärsin kyllä myöhemmin, miten hullunkurinen lähtökohta tuo oli yrittää ystävystyä. Sulkeuduin tuohon lintukoppiin 56:den päivän ajan, puoleksi tunniksi kerrallaan, epäsäännöllisen säännöllisesti. Ojensin siemeniä pitävän käteni ulos koppiin sahatusta reiästä ja odotin lintuja saapuvaksi.
Odottaessani lintuja, minulla oli aikaa pohtia ihmisen suhdetta eläimiin. Huomasin kaipaavani konkreettista kuin käsitteellistä tai henkistä kosketusta luonnon olentoihin. Tunnistin kaipuuni luettuani Michael mcGinnisin käsitteestä species loneliness, lajiyksinäisyydestä. Lajiyksinäisyys on syvää, selittämätöntä surua, joka johtuu vieraantumisestamme muusta luomakunnasta. Kun inhimillinen valta-asemamme maailmassa on kasvanut, meistä ihmisistä on tullut eristyneitä ja yksinäisempiä.
Ystävystymisyritys ja siitä nousseet kokemukset nostattivat erinäisiä kysymyksiä ja kyseenalaistuksia ihmisistä ja eläimistä. Kuinka tavata muunlajisia eläimiä? Miten ymmärtää niitä? Miten kommunikoida niiden kanssa? Miten voisin oppia niiltä ja mitä voisin oppia? Osa näistä kysymyksistä johdatti Kaiken mitta-teokseen, josta tuli taiteellisen osioni toinen teos.
Linkki Research Catalogue-alustalle, jossa teoskokonaisuus on esitelty laajemmin sisältäen erilliset päiväkirjan sivut sekä teosta edeltäneen lintujen pesintään liittyvän työprosessin esittelyn. Klikkaa Open exposition avataksesi sivuston.
https://www.researchcatalogue.net/shared/d646f0f4a4ef4d9bc99fe5babb43df91
For several years now, I have been pondering about our relationship with other species. My first artistic component of doctorate in fine art consisted of two works; the Bird Diary and a work reflecting on the self-awareness and value of animals, The Measure of Everything. The Bird Diary derived from another body of work in which I hoped to support birds' ability to nest by 3-D printing nesting homes. This work made me realise that I don't really know who I am trying to help. I understood that the only way forward was to try to learn about the birds that share their habitat with me, not birds in general, bird species, in books and online, on television or through audio recordings. I had to get close to these birds. I wanted to make friends with them and try to understand them so that I could try to be helpful. This attempt at friendship became the work of my artistic component, while the work on the birds' nesting proved to be a necessary step on the way to discovering something more substantial about the relationship between humans and animals.
I built a kind of sculptural disguise out of plywood, a "birdbox", where I stand with only my hand coming out, offering the birds food and waiting for them to come to me. I had read about scientists hiding in disguises to get close to the animals and decided to make my own version. I realised later how crazy a starting point that was to try to make friends. I closed myself in that birdbox for 56 days, half an hour at a time, on an irregular schedule. I stuck my seed-holding hand out through a hole cut in the box and waited for the birds to arrive.
While waiting for the birds, I had time to reflect on the human relationship with animals. I found myself longing for a tangible, conceptual or spiritual contact with natural creatures. I identified my longing after reading about Michael McGinnis' concept of species loneliness. Species loneliness is a deep, inexplicable sadness caused by our alienation from the rest of creation. As our human dominance in the world has grown, we humans have become more isolated and lonely.
The attempt at friendship and the experiences that arose from it raised a variety of questions and thoughts about humans and animals. How to meet other species of animals? How to understand them? How to communicate with them? How could I learn from them and what could I learn? Some of these questions led to the work Measure of Everything, which became the second work in the first artistic part of my doctoral studies.
Link to the Research Catalogue platform, where the work is presented in more detail, including separate diary pages and a description of the bird nesting work process that preceded the work Bird Diary. Click on Open exposition to open the site.
https://www.researchcatalogue.net/shared/d646f0f4a4ef4d9bc99fe5babb43df91